Artikkeli: Karoliina Hämäläinen
Videoväritin on valokuvaaja ja tv-kuvaaja Antero Takalan ideoima laite, jolla pystyi värittämään videokuvaa omaperäisellä tavalla. Varsinaisesti videoväritin on studiotekninen kokonaisuus, josta on jäljellä enää ohjausyksikkö. Takala käytti videoväritintä useissa teoksissa työskennellessään kuvaajana Yleisradiossa. Hän luonnehtii laitetta “ensimmäiseksi Photoshopiksi”.
Varhaisin versio videovärittimestä rakennettiin Yleisradion televisiotuotantoon nimeltä ”Romeo ja Julia” (1972) Takalan vastatessa teoksen visualisoinnista ja toteutuksesta. Inspiraationsa teos sai Kansallisbaletin samannimisestä baletista. Antero Honkasen säveltämä elektroakustinen musiikki ja Antero Takalan omaperäinen visuaalinen ilme tekevät ”Romeosta ja Juliasta” aikansa edelläkävijän ja sitä pidetäänkin ensimmäisenä suomalaisena videotaideteoksena.
”Romeon ja Julian” luomisprosessikin on kiinnostava. Valokuvaajataustainen Takala halusi toteuttaa visuaalisen kuvakerronnan kokonaan valokuvin. Tällaista ei oltu aikaisemmin tehty Yleisradiossa, jossa valokuvaa käytettiin lähinnä ohjelmien kuvituksena tai tehosteena.
Takala oli nähnyt Kansallisbaletin esityksen videotaltioinnin, jonka perusteella hän valitsi tietyt kohtaukset. Tanssijat ja koreografiat kuvattiin studiossa. Miljöökuvia varten Takala ja tuottaja Hannu Heikinheimo matkustivat aina Veronaan saakka. Takala kuvasi mustavalkofilmille, lukuun ottamatta teoksen alun maisemakuvia. Studiossa Takalan valokuvat videoitiin viidellä tv-kameralla.
Lisätäkseen draamallista kerrontaa Takala halusi värittää kuvia videokuvauksen aikana. Sitä varten Yleisradion suunnittelulaboratorion silloinen päällikkö Juhani Loukovaara ja teknikko Mauri Robertsson valmistivat laitteen videosignaalin manipulointiin. Laite kytkettiin kuvamikseriin ja sen neljä kanavaa mahdollistivat neljän eri harmaatason värittämisen. Videovärittimellä pystyi valitsemaan mustavalkokuvasta haluamansa harmaasävyn ja sille värin. Kaikki valitut harmaan sävyalueet pystyttiin näin värittämään kerralla ja lopputulos näytti hieman graafiselta.
Ensimmäisen videovärittimen valmistamisella oli tuotantoaikataulusta johtuen kiire, eikä sitä ehditty tarkastuttaa Yleisradion teknisellä osastolla. Keskeneräinen laite otettiin käyttöön salaa, mikä toi ”Romeon ja Julian” tuotantoprosessiin oman lisähaasteensa. Laite ylikuumeni käytössä, eikä sitä oltu koteloitu. Studion ohjaamoon tarvittiinkin kaksi pöytätuuletinta molemmin puolin viilentämään kuumenevia komponentteja. Tarkastamatonta ja luvatonta laitetta piilotteltiin, sillä löytyessään se olisi todennäköisesti viety pois. Siispä aina kuvauspäivän päätteeksi videoväritin ja kahden tuuman nauhat kätkettiin yöksi studion lattian alle kaapelointien väliin.
Videovärittimen keskeneräisyys vaikutti myös ”Romeon ja Julian” visuaaliseen lopputulokseen. Takala oli suunnitellut eri kuvien väriasteikot etukäteen, mutta hän myös improvisoi studiossa. Koska laitteesta ei ollut kenelläkään aiempaa käyttökokemusta, ideat jalostuivat testatessa ja työn edetessä. Hyvän oivallukset otettiin käyttöön heti. Takala loi myös trikkimikserin avulla erilaisia ristikuvajaksoja, joissa väritintä käytettiin luovasti. Laitteessa ei ollut muistiyksikköä, joten kaikki teoksessa näkyvä väritys operoitiin manuaalisesti.
”Romeossa ja Juliassa” käytetty alkuperäinen laite purettiin, mutta Takala tilasi Yleisradiolta kaksi vastaavanlaista videoväritintä tulevia töitään silmällä pitäen. Nämä laitteet testattiin ja hyväksyttiin ja niihin tehtiin joitain parannuksia. Laitteiden hienosäätö kehittyi ja ne saivat asianmukaiset ulkokuoret ja merkinnät. Kahden laitteen samanaikainen käyttö mahdollisti kuvassa sulavamman siirtymän väriasteikosta toiseen.
Näitä kahta videoväritintä Takala käytti merkittävissä määrin vielä teoksissaan ”Piha” (1980) ja ”Kasaanin kaupungin synty” (1981). Värittimillä aikaansaatu visuaalinen ilme on niissä merkittävässä osassa. Takala käytti videovärittimiä myös muissa Yleisradion tuotannoissa yksittäisten kohtausten kuvatehosteina. Tällainen on esimerkiksi Erkki Kuparin ohjaama lyhytelokuva ”Heitto neljään suuntaan” (1990).
Antero Takala on ollut videovärittimien pääsääntöinen käyttäjä. Eläköidyttyään Yleisradiosta hän sai molemmat laitteet itselleen. ”Romeo ja Julia” -teos sekä toinen videoväritin kuuluvat nykyään Suomen valokuvataiteen museon kokoelmiin.
Konservaattori Karoliina Hämäläisen kirjoittama artikkeli pohjautuu MEHI-hankkeessa tehtyyn konservointisuunnitteluun ja Antero Takalan haastatteluun. Videovärittimeen päästiin tutustumaan Suomen valokuvataiteen museossa. Kaikki artikkelissa mainitut teokset ovat katsottavissa KAVI:n radio- ja televisioarkiston RITVA-katselupisteissä.